Yhteystiedot

040 727 0935
miktaa(at)gmail.com

Pikakysely

Ei voimassa olevaa kyselyä.

Ensimmäinen valtuustokokous takana

Maanantai 14.1.2013 klo 21.13 - Mikko Taavitsainen

Järvenpään uusi valtuusto aloitti toimintansa 14.1.2013 valitsemalla puheenjohtajansa, lautakuntansa, kaupunginhallituksen puheenjohtajineen ja liudan muita luottamuselimiä. Kokous kesti 50 minuuttia, mikä oli hyvin lyhyt aika moisiin merkittäviin valintoihin.

Kokouksen lyhyys ei tarkoittanut sitä, että se olisi viety hätäisesti. Päinvastoin, se vietiin uuden puheenjohtajan, vihreiden Terho Pursiaisen, johtamana läpi erinomaisesti. Avain tuohon läpimenoon oli ennalta tehty perusteellinen valmistelu valtuustoryhmittäin ja niiden muodostamien teknisten vaaliliittojen sisällä. Suuret kiitokset siitä kaikille valtuustoryhmille.

Luottamuselimien lopulta helppojen ja yksimielisten valintojen avain oli se, että neuvottelujen tuloksena ilmeisesti kaikki ryhmät totesivat saaneensa vaalituloksen mukaisen vaikuttamismahdollisuuden seuraaviksi vuosiksi. Niinhän sen pitääkin olla. Ensimmäisen demokratia- ja yhteistyökykytestin kotikaupunkimme uusi valtuusto siis selvitti hienosti.

Meille perussuomalaisille - uudelle keskisuurelle ja paljon aloittelevia kuntavaikuttajia sisältävälle ryhmälle Järvenpään kuntapolitiikassa - oli tärkeää päästä nopeasti mukaan yhteistyökuvioihin. Ilman hyvää yhteistyötä muiden ryhmien kanssa emme nimittäin saa omia tavoitteitamme läpi. Olen hyvin tyytyväinen siitä, että ainakin tässä ensimmäisen valtuustokokouksen päätöksiä valmistelevissa neuvotteluissa meidät otettiin vakavasti, eikä yhteistyökykyisyytemme ainakaan heikentynyt kauden alkajaisiksi.

Olen tyytyväinen luottamustehtävien jakoon eri ryhmien kesken. Mielestäni se heijastelee hyvin kuntavaalien tulosta.

Sain itse kaksi merkittävää tehtävää vastuulleni. Olen kaupunginhallituksen jäsen vuosina 2013-2014 sekä jäsen Ikääntyneiden ja toimintarajoitteisten asioita hoitavassa lautakunnassa. Otan nuo tehtävät hoitaakseni äärimmäisellä huolellisuudella. Olen kiitollinen tehtäviin saamastani luottamuksesta tietysti kaikille perussuomalaisia äänestäneille mutta myös omalle valtuustoryhmälleni. Kuuntelen molempia tahoja herkällä korvalla.

Jotkut valtuustossa vähän ihmettelivät, miksi halusin kaupunginhallituksen jäsenyyden lisäksi paikan yhdessä palvelualuelautakunnassa. Se ei kuulemma ole perinteistä Järvenpäässä. No kerron syyn: Olen aloittelija kuntapolitiikassa. Haluan nopeasti kokemusta myös lautakuntatyöstä. Ja ennenkaikkea haluan syvää tietoa kaikkein huonoiten tuntemastani kuntapalvelujen alueesta, joka on tuki vanhusten ja vammaisten elämään. Vaaliteemoissani lupasin, että vanhempia ja heikompiakaan kavereita ei jätetä. Pääsin siis juuri siihen lautakuntaan, joka noita asioita käsittelee.

Lopuksi parhaimmat onnittelut valtuuston puheenjohtajistolle, Terho Pursiaiselle, Ulla-Mari Karhulle ja Ismo Nöjdille, sekä kaupunginhallituksen puheenjohtajistolle, Helinä Pertulle, Tarja Edrylle ja Tomi Passille, saamastanne luottamuksesta ja kaikkein suurimman vastuun tehtävistä. Olkoon myös onni myötä järvenpääläisten asioita ajaessanne.

Me persut haluamme kantaa vastuuta järvenpääläisten hyvien kuntapalveluiden puolesta. Meillä on hyvä valtuustoryhmä, ja olemme valmiita yhteistyöhön kaikkien kanssa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtuusto, luottamustehtävät