Yhteystiedot

040 727 0935
miktaa(at)gmail.com

Pikakysely

Ei voimassa olevaa kyselyä.

Kenen asialla ollaan?

Maanantai 25.3.2013 klo 0.27 - Mikko Taavitsainen

Kunta- ja soteuudistushankkeet nostattavat pintaan myös periaatekysymyksiä. Yksi ensimmäisistä näistä oli minun kohdallani kysymys, ketä edustan ja kenen asiaa minun kuuluu edustaa näiden uudistusten valmistelussa. Pitäisikö kaupunginvaltuutettuna katsoa koko maailman etua, Suomen etua, jonkun määrittelemän metropolialueen etua vaiko järvenpääläisten etua?

Ehkä pettymykseksi erilaisille maailmanparantajille valitsen helposti järvenpääläisen näkökulman erilaisiin muutoshankkeisiin. Perustelen tämän lähestymistavan kolmella asialla. Minua ei ole valittu tekemään päätöksiä laajemmasta näkökulmasta. Kuntavaalien mandaattini ulottuu vain järvenpääläisten asioihin ja hyvinvointiin. Toisaalta uskon, että keravalaiset, tuusulalaiset ja muutkin päättäjät osaavat katsoa samoja asioita omien äänestäjiensä edut huomioiden. Kun naapurikunnissa asuvien ajatukset ja edut yhtyvät, on edellytyksiä tehdä yhteistyötä, ja näihin kuntarakenneuudistuksiin liittyen vaikkapa yhdistyä.

Metropolialuehanke - siis nimenomaan vahvan metropolihallinnon aikaansaaminen - on yritys pakottaa pääkaupunkiseudun kunnat normeihin ja määräyksiin, jotka enemmistö päättää. Tuo enemmistö on Helsingissä ja osin Espoossa sekä Vantaalla. Lukiessani metropolialueen esiselvitystä, totesin alueen isoimpien ongelmien liittyvän kalliisiin asuntoihin, liikenneruuhkiin, humanitaarisen maahanmuuton ja segregaation ongelmiin. Nämä ovat nimenomaan metropolialueen kolmen isoimman kaupungin ongelmia, ja ne siis pitäisi ratkoa metropolihallinnolla.

Olen aiemmin todennut, että en halua yhtään vastustaa Helsingin, Espoon ja Vantaan itse aiheutettujen ongelmien ratkaisemista. He saavat tehdä asiat niinkuin haluavat. Mutta pidän epäreiluna sitä, että niitä ongelmia ja niiden ratkaisuja yritetään levittää laajemmalle metropolialueelle. Se ei ole ongelmien ratkaisemista vaan niiden levittämistä. Eikä tuo ongelmien levittäminen ole hyvä ratkaisu laajemmalle metropolialueelle ja Suomellekaan. Siksi vastustan jyrkästi vahvaa metropolihallintoa, jota kuulemma Uudenmaan Vihreät ja SDP jo kannattavat. 

Järvenpääläisen kaupunginvaltuutetun tehtävänä on ensisijaisesti katsoa järvenpääläisten etua. En häpeä kertoa julkisesti sitä, että vastustan asiansa huonosti hoitaneiden kaupunkien ongelmien siirtoa meidän keski-uusimaalaisten maksettaviksi. Siksi vastustan vahvaa metropolihallintoa. Enkä aio ottaa tehtäväkseni myöskään laajempia maailmanparannukseen liittyviä vastuita, sillä en koe kuntavaaleissa saaneeni asiaan mandaattia. Keskityn siis Järvenpään asioihin ja järvenpääläisten etujen ajamiseen. En usko saaneeni kuntavaaleissa tuota laajempaa tehtävää äänestäjiltäni.

Toivon Helsingin, Espoon ja Vantaan pääosin Kokoomuksesta, SDP:stä ja Vihreistä koostuvien päättäjien ratkaisevan ongelmansa ihan itse ja mandaattinsa mukaisesti.  Perustakaa vaikka mikä metropolinne, mutta pitäkää se keskenänne. Voimme osallistua keski-uusimaalaisten Helsingissä kokemien ongelmien ratkaisuun, kunhan kyse ei ole ongelmien siirrosta. Siihen ei tarvita vahvaa metropolihallintoa.

2 kommenttia . Avainsanat: kaupunginvaltuutettu, metropolihallinto, kuntauudistus

Kuntauudistukselle aikalisä ja parempi valmistelu

Maanantai 15.10.2012 klo 12.36 - Mikko Taavitsainen

Kuntaliitos on siihen osallistuville kunnille ja kuntalaisille niin iso askel, että sellaisiin ei pidä mennä ilman perusteellista harkintaa. Jotta harkinta kuntauudistuslogo_netti.jpgvoisi olla perusteellista, on tietysti tiedettävä, miten liitos vaikuttaisi kuntalaisten palveluihin laadullisesti ja määrällisesti, sillä niitä vartenhan kunnat ovat olemassa. Ja tuon palveluarvioinnin pohjaksi on tiedettävä, miten liitos vaikuttaisi yhteen liittymistä harkitsevan kuntakokonaisuuden tuloihin, menoihin ja muihin aineellisiin, aineettomiin ja henkilöresursseihin.

Hallituspuolueet ja niiden kärkenä Kokoomus ja SDP ovat koettaneet herätellä kuntauudistusta isoksi vaaliteemaksi. No, eihän herättelyssä ja keskustelussa tietysti mitään pahaa ole. Mutta varsinaisen kuntaliitosasian analyyttiseksi ja realistiseksi pohtimiseksi meillä ei ole vielä niitä aineksia, joita edellisessä kappaleessa kaipasin. Vai onko jollakulla hallussaan puolueeton ja kattava arvio esimerkiksi Järvenpään, Keravan ja Tuusulan yhdistymisen vaikutuksista?

Toimivaa organisaatiota ei kannata hävittää sellaisen hyväksi, josta ei vielä tiedetä mitään. Järvenpää on toimiva kunta, jossa toki on paljon parannettavaa. Mutta me järvenpääläiset emme ole kuntatalouden ja -palvelujen osalta sellaisessa paniikkitilanteessa, että joutuisimme heti tässä ja nyt heittäytymään tuntemattomaan ratkaisuun.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntauudistus