Yhteystiedot

040 727 0935
miktaa(at)gmail.com

Pikakysely

Ei voimassa olevaa kyselyä.

Järvenpään kuntapolitiikkaan tarvitaan tosiasiapohjaista keskustelua

Keskiviikko 17.10.2012 klo 13.05 - Mikko Taavitsainen

Kuntavaalikampanja käy kuumimmillaan. Se näkyy siinä, että luodaan
paasikiven_patsas.jpg

mielikuvia hienoista ja ongelmat ratkaisevista ideoista tai yritetään häivyttää menneen kauden aikana tehdyt virheet häiritsemästä äänestäjän ratkaisua. Järvenpäätä aika suvereenisti johtaneet Kokoomus ja SDP ovat melkoisia mestareita tässä.

Kummankaan puolueen ehdokkaat eivät halua keskustella kaupunkinsa tämän vuoden huomattavasta velkaantumisesta. Asia jopa onnistuttiin siirtämään 15.10. pidetyssä viimeisessä valtuuston kokouksessa kuntavaalien yli, jotta vältettäisiin keskustelu kehnosta budjetoinnista ja lähes seitsemän miljoonan euron uudesta velasta vaalien alla. Ja aivan yhtä vähän halutaan keskustella tulevien vuosien vielä kovempien taloushaasteiden kohtaamisesta, koska silloin jouduttaisiin väistämättä pohtimaan talouden tasapainottamisen keinoja – menoleikkauksia ja verojen korotuksia – jotka tunnetusti eivät kumpikaan ole yleisesti suosittuja toimia. Myös Järvenpään uuden terveyskeskuksen rakennushankkeesta vallitsee hiljaisuus, sillä hanke meni totaalisesti pieleen jo alkuvaiheessa. Luulisi, että hallitsevat puolueet haluaisivat hälventää epäonnistumista valottamalla kuntalaisille edes sitä, miten ja millä aikataululla terveyskeskushankkeen ongelmat ratkaistaan?

Vaalikeskustelu halutaan siirtää asioihin ja aloitteisiin, joista edes niiden esittäjillä ei ole faktapohjaista tietoa. Kuntaliitokset Keski-Uusimaalla ovat juuri tällainen asia. En toki vastusta mahdollisten kuntaliitosselvitysten tekoa, mutta en myöskään pidä järkevänä ja realismiin pohjautuvana niiden intomielistä kannattamista tai vastustamista ilman selkeää tietoa liitosten vaikutuksista palveluihin, talouteen ja paikallisiin kehittämismahdollisuuksiin. Siispä selvitetään ensin faktat ja harkitaan asiaa niihin perustuen. Vielä noita faktoja ei ole.

Järvenpään Kokoomuksen uusin vaali-idea on mm. Tukholman alueella joitakin vuosia sitten käyttöön otettu palvelualoitekokeilu. Tuon idean tarkoituksena on niinikään siirtää keskustelua pois akuuteista ongelmista ja samalla ärsyttää vasemmistopuolueet yksityistämiskeskusteluun. Vasemmistolle ideologinen keskustelu tästä aiheesta tietysti sopii hyvin, koska silloin niidenkään ei tarvitse puhua reaalimaailman oikeista ongelmista. No profiloitumista sekin tietysti on, mutta aloitteen tekijöillä ei ole taustalla ensimmäistäkään alustavaa muistiota palvelualoitteen sopivuudesta Järvenpäähän. Taaskaan en vastusta idean selvittämistä, mutta vasta tosiasioiden pohjalta tätäkin aloitetta on mahdollista arvioida.  Miksi Järvenpään Kokoomus muuten teki aloitteensa vasta nyt?

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Tosiasia, realismi, kuntapolitiikka, vaalit