040 727 0935
miktaa(at)gmail.com
Rantapuisto kehittyyLauantai 3.10.2015 klo 11:43 - Mikko Taavitsainen Olin vähän yllättynyt siitä kritiikistä, jota muutamat kaupunginvaltuutetut esittivät Rantapuistoon rakentuvasta skeittiparkista. Eniten minua hämmästytti se, että kritiikin esittäjät olivat olleet itse hyväksymässä sekä skeittiparkin sijoittelun että sen kustannusarvion. En ollut ainoa hämmästynyt. Koko kaupunginhallitus oli enemmän tai vähemmän, ja siksi siellä sovittiin näkemyksen esittämisestä mielipidekirjoituksella. Minua pyydettiin sellainen laatimaan. Tänään 3.10.2015 tuo kirjoitus, johon kh:n jäsenten lisäksi myös valtuuston puheenjohtajisto sekä kaupunkikehityslautakunnan että sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajat ovat yhtyneet, ilmestyi Keski-Uusimaan mielipidepalstalla. Seuraavassa kirjoitus: _________________________________________________________ Jo edellisellä valtuustokaudella yksimielisesti aloitettua Järvenpään Rantapuiston kehittämistä entistä houkuttelevammaksi ja erityisesti skeittiparkin rakentamista on yllättävästi kritisoitu julkisuudessa. Kerrataan asian taustat:
Oleellisinta on se, että Järvenpäässä on pian laadukas skeittipaikka, joka kestää vuosia ilman merkittäviä ylläpitokustannuksia. Tärkeää on myös se, että kunnallinen päätöksenteko ja toteutus ovat edenneet vakaasti kuin kaupunkimme läpi ajavat junat. Oli aluksi nuorison esittämä toivomus, sitten valtuutettujen selvän enemmistön aloite, hyvää suunnittelua virkakoneistossa, valtuuston yksimielinen päätös toteutuksesta ja lopuksi laadukas rakentamisvaihe. Olisiko mallikkaampaa esimerkkiä hyvästä kunnallisesta suunnittelusta ja päätöksenteosta?
Erikoispuistojen kehittäminen ei ole halpaa, kun tarkka ja käsityönä tehtävä betonirakentaminen joudutaan tekemään järvenpohjalle, jonka kantavuutta on erikoisratkaisuilla vahvistettava. Siihen nähden skeittiparkkimme on normaalihintainen. Hyvin rakennettuna se kestää tulevien vuosikymmenten käytön. Skeittiparkin avajaiset ovat lauantaina 10.10. klo 12 alkaen. Tervetuloa tutustumaan Rantapuiston uuteen aktiviteettiin, jota voisi kutsua ympäristötaiteeksikin! Järvenpään kaupunginhallitus |
Avainsanat: Rantapuisto, skeittiparkki |