Yhteystiedot

040 727 0935
miktaa(at)gmail.com

Pikakysely

Ei voimassa olevaa kyselyä.

Osasto 3 Vanhankylänniemessä

Share |

Keskiviikko 6.2.2013 klo 23.25 - Mikko Taavitsainen


Vierailin yhdessä muiden Ikääntyneiden ja toimintarajoitteisten lautakunnan (mikä käsittämätön nimihirviö!) jäsenten kanssa Vanhankylänniemen osasto 3:lla. Kyseisellä osastolla hoidetaan sellaisia järvenpääläisiä, jotka eivät enää selviä yksin kotonaan ja tilapäisesti myös niitä, joita kyllä hoidetaan kotona, mutta omaishoitajien taakan keventämiseksi he tulevat kuukausittain muutamiksi päiviksi Vanhankylänniemeen hoitoon.

Vierailukokemus oli hyvä. Tästä palvelualueesta vastaava henkilökunta esitti asiansa selkeästi, ja lautakunnan jäsenet saattoivat myös itse nähdä reaalimaailman tältä osin. En lähde tunnelmia tarkemmin erittelemään, mutta sanon kolme asiaa. En missään tapauksessa toivoisi joutuvani vastaaviin tiloihin joskus elämäni viimeisinä vuosina. Osasto 3:n henkilökunnan vakuuttavan hyvä asenne vanhuksista huolehtimiseksi teki vaikutuksen. Sekä vanhukset että heistä huolta pitävät ammattilaiset ansaitsevat paremmat olosuhteet.

Parempien olosuhteiden aikaansaaminen on priorisointikysymys ja myös kulttuurikysymys. Jos kulttuurikaupunkina esiintyvä Järvenpää ei halua maineensa tahriutuvan jättämällä vanhimmat ja heikoimmat surkeiden olojen varaan, on lisättävä salamannopeasti osasto 3:n ja vastaavien hoitopaikkojen tarjontaa. Mikään viulunsoitto, festari, harjoitusjäähalli tai vastaava ei voi kompensoida tätä asiaa.

Minä en usko Järvenpään kaupungin pystyvän yksinään vastaamaan tähän haasteeseen ainakaan riittävän nopeasti. Toivottavasti niin kolmannella sektorilla kuin yksityisillä palveluntarjoajilla on joustavutta ja mahdollisuuksia lisätä tarjontaansa niin pian kuin mahdollista. Sanonpa asian suoraan mm. Kivipuistosäätiölle: Hakkaa päälle!

Tsemppiä osasto 3:n hienolle henkilökunnalle. Ja onnittelut palvelualueen esimiehelle, Tiina Salmiselle, joka onnistui ilmeisesti ensimmäisenä palvelualuejohtajana keräämään edes jonkinlaisia päättäjiä omalle sietämättömyyspisteelleen. Se osoittaa yritystä ja kykyä operatiivisessa johtamisessa.

Vien saamani viestin Perussuomalaisten valtuustoryhmän ja myös kaupunginhallituksen tietoon. Ensimmäisestä uskon saavani tuen oikopäätä ja jälkimäisessä koetan muodostaa riittävää koalitiota, jotta asia nousisi prioirisoinnin kärkeen. Perussuomalaisen käsityksen mukaan kaveria ei jätetä vanhuksenakaan.

Avainsanat: vanhukset


Kommentit

7.2.2013 11.19  Sakari Sundell

On ilahduttavaa lukea, että tähän kauan järvenpääläisiä vanhuksia vaivanneeseen tilaan vihdoinkin puututte. Monikossa siksi, että myös Satu Tuomistolla näyttää olevan samansuuntainen ajatus.

Lautakunnan nimi on sanahirviö. Itse olen lautakuntaa kutsunut vanhusten ja muiden vammaisten lautakunnaksi silloin, kun oikeasta nimestä ei ollut selvyyttä. Muutan sen mielihyvin muuksi, ainakin mielessäni, koska parempaa näyttäisi olevan näkyvissä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini