Yhteystiedot

040 727 0935
miktaa(at)gmail.com

Pikakysely

Ei voimassa olevaa kyselyä.

Kuntajytky olisi hyödyllinen Järvenpään päätöksenteolle

Share |

Maanantai 22.10.2012 klo 12.36 - Mikko Taavitsainen


nämä eivät enää voisi pitää demarien ja kokkarien sisäpiirien kanssa sovittuja asioita itsestään selviöinä. Johtajat joutuisivat tekemään aidosti enemmän töitä myös pienempien ryhmien kanssa saadakseen varman enemmistön tuen niin lautakunnissa kuin valtuustossa. Tuo ilmiö toisi samalla runsaasti lisää avoimuutta päätöksentekoa edeltävään keskusteluun ja myös päätöksenteon perusteluihin.  Se vaikenemisen kulttuuri, joka vaalien allakin on vallinnut mm. kuntaliitoskysymystä, uutta terveyskeskusta, tulevien talousarvioiden painotuksia ja sote-uudistusta koskevissa asioissa jäisi historiaan.

Perussuomalaisten kuntajytky parantaisi siis ainakin päätöksenteon avoimuutta ja moniarvoisuutta myös niin pienempien puolueryhmien kuin isoimpien ryhmien rivivaltuutettujen kannalta. Ja se toisi kunnon debatin myös vaalien väliseen aikaan Järvenpään kunnallisasioissa. Tämä taitaisi olla kaikkien etu. Hmm… ehkä kaupunginjohtajalla saattaisi olla asiasta toisenlainen mielipide, tiedä häntä. Epäilen äänestäjien enemmistössä ja monissa muiden puolueiden ehdokkaissakin asuvan sen verran perussuomalaisuutta, että kuntajytky on aika yleinen toivomus, vaikka asiaa ei usein tuoda esille.

Sivun oikean laidan pikakyselyssä voit arvata Järvenpään Perussuomalaisten vaalimenestystä. Paikallisyhdistys tavoittelee 7-9 valtuustopaikkaa. Siihen siis oltaisiin tyytyväisiä. Minä koetan pitää jalat tukevasti maassa näissäkin asioissa, mistä syystä oma veikkaukseni on seitsemän. Mutta sekin olisi kuntajytky, koska paikkamäärä kolminkertaistuisi.

Avainsanat: kuntavaalit, jytky


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini