Yhteystiedot

040 727 0935
miktaa(at)gmail.com

Pikakysely

Ei voimassa olevaa kyselyä.

Järvenpään kuntapolitiikkaan tarvitaan tosiasiapohjaista keskustelua

Share |

Keskiviikko 17.10.2012 klo 13.05 - Mikko Taavitsainen


En voi kyllä kehua myöskään Keskustan ja Vihreiden kampanjointia faktaperusteilla. Jos toisen ainoa suuri idea on yrittää säilyä suurimpana kuntapuolueena tekohengittämällä maaseudun pikkukuntia muutamia vuosia eteenpäin ja toisella ihmiskunnan pelastaminen järvenpääläisten verovaroilla kaikilta sellaisilta asioilta, jotka sitä eivät edes uhkaa, jäävät terveystalot, peruspalvelut ja elinkeinotoiminnan kehittäminen aina kakkosluokan asioiksi.

Meillä on tosiasioihin perustuvaa tietoa nykyisistä Järvenpään budjetointiongelmista ja palvelujen sekä kuntatalouden tulevista haasteista. Eiköhän siksi keskityttäisi niihin nyt vaalien alla. Pannaan talous ja keskeiset peruspalvelut kuntoon pian eikä vasta kriisikuntana. Tutkitaan ideologisista rajoitteista irrottautuneina uusia mahdollisuuksia, mutta harkitaan niitä vasta tosiasioiden pohjalta. Mukaillen suuresti arvostamani presidentti Paasikiven ajatusta: Tosiasioiden tunteminen on kaiken viisaan päätöksenteon alku. Se on myös perussuomalaisten ideologisista rajoitteista vapaan ajattelun perusta. 

Avainsanat: Tosiasia, realismi, kuntapolitiikka, vaalit


Kommentit

17.10.2012 13.48  Simo Tolkki

Viisaita sanoja. On vain kaksi syytä, jonka vuoksi en anna ääntäni sinulle. Toinen on se, että haluan varmistaa itselleni edes yhden äänen. Toinen on puolueesi, jonka perustamisessakin mukana olleet hahmot ilmoittivat televisiossa parisen kymmentä vuotta sitten, että minut ja parisen sataa tuhatta muuta syntyperäistä suomalaista pitäisi viedä saunan taakse lopettavaksi. Puolue ei ole perunut mielipidettään saati pyytänyt lausuntoon anteeksi. Koska haluan säästää henkeni mahdollisimman pitkään, en aio äänestää puoluetta, joka ilmeisesti edelleen haluaisi viedä osan omasta kansasta lahdattavaksi.

17.10.2012 22.04  Mikko Taavitsainen

Kiitos kommentista, Simo!

Tuohon ensimmäiseen perusteluun äänestyskäyttäytymisessäsi en voi tehdä mitään. Se on täysin pitävä. Toivon Sinulle menestystä äänien tavoittelussa.

Toinen perustelusi on minulle tuntematon asia. En ole aiemmasta virka-asemastani johtuen voinut olla mukana puoluepolitiikassa, mistä syystä en ole seurannut yksityiskohtaisesti tuon kaltaisia asioita.

Mutta tuon toisen perustelusi osalta olen varma siitä, että minä tai kukaan muukaan Järvenpään persu ei halua lopettaa mitään tai ketään saunan takana. Sodankäynnin entisenä asiantuntijana olen surukseni nähnyt paljon vastaavaa toimintaa mm. Lähi-idässä. Tiedän siis hyvin asian.

Jos joku perussuomalaiseksi itsensä esittänyt on puhunut kertomastasi saunan takaisesta toiminnasta, tuomitsen sellaisen jyrkästi. Olen valmis pyytämään anteeksi sellaisten lausuntojen esittäjien puolesta ja potkimaan pois persuista ja kaikista muistakin viiteryhmistäni niiden esittäjät.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini