Yhteystiedot

040 727 0935
miktaa(at)gmail.com

Pikakysely

Ei voimassa olevaa kyselyä.

Realismia lähivuosien kuntapolitiikkaan

Share |

Lauantai 29.9.2012 klo 0.54 - Mikko Taavitsainen


Järvenpään valtuuston tulevien vuosien taloussuunnitelmien lähetekeskustelussa kansantalouden kasvuprosenteiksi ennustettiin valtiovarainministeriön (jo vanhojen) ennusteiden mukaisesti jotain kahden ja kolmen tuntumaan. Kun Suomen talous on yhdessä Euroopan ja ehkä koko maailmantalouden kanssa ajautumassa lamaan, ei myöskään ole odotettavissa kummempaa talouden kasvua. Viime päivien tiedot tilauskantojen heikkenemisistä ja aloitettavista yt-neuvotteluista kertovat kaiken. Silloin myöskään kunnallisverojen tuomat tulot eivät kasva. Lähetekeskustelun pohjaksi esitetyt laskelmat ovat siis vailla uskottavaa pohjaa. 

Epäilen suuresti, että huonompien taloudellisten näkymien vuoksi Järvenpään sosiaalipuolen menot tulevat jonkin verran nousemaan. Onneksi muut pakolliset menopaineet ovat melko maltillisia.  Mutta pahinta on se, että kunnallisveron tuottamat tulot saattavat dramaattisesti jopa laskea. Näiden aiheuttama vajaus kaupungin talouteen riippuu laman syvyydestä ja pituudesta, mutta se on joka tapauksessa moninkertainen valtionosuuksien leikkausten vaikutukseen. Kukaan ei tiedä tuota lukua, mutta jossain haarukassa 3-10 miljoonaa se voi olla. Ja päälle tulevat vielä mm. Lepolan alueen kuntatekniikan investointeihin tarvittavat menot, jotka ovat usean vuoden aikana kymmeniä miljoonia.

Nämä yhteensä 4-12 miljoonan vuosittaiset kulutusmenojen rahoitushaasteet tulevat asettamaan vaaleissa valittavat kuntapäättäjät vaikeiden priorisointien eteen seuraavalla valtuustokaudella. Ja päälle voi vielä tulla lisämenoja riippuen siitä, mitä uusia velvoitteita sixpack-hallitus keksii kunnille. Jos tuo ennakoimani rahoitusvaje pitäisi kattaa nostamalla vain kunnallisveroa, kyse olisi usean prosentin veronkorotuksista. Tai sitten pitää lyhyessä ajassa kaksinkertaistaa meidän kunnallinen velkamme.

Nämä paineet edellyttävät myös Järvenpäässä ennakoivaa sopeutusta, joka on aloitettava todella nopeasti. Tavoitteena on joka tapauksessa oltava sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä kunnallisten tehtävien hoito, joka tarvitsee rahoituksekseen hyviä yrityksiä ja niiden kestäviä työpaikkoja. Toivottavasti useampikin järvenpääläinen puolueryhmä kannattaa tätä asiaa. Perussuomalaiset nyt ainakin.

Minä toivon, että tulevat kuntapäättäjät uskaltavat tarttua asioihin. Ja Sinä erotat tuohon kategoriaan kuuluvat päättäjät siitä, että he eivät lupaile uusia rahoituksia sille ja tälle hyvälle asialle, joille ei oikeasti ole rahoituksellista katetta. He keskittyvät keskustelemaan maailmanpelastuksen sijaan kuntatalouden pelastamisesta, jotta kunnalliset palvelumme kyetään myös huonoina aikoina turvaamaan. Ja heitä kiinnostavat nykyistä edullisemmat palveluprosessit, joiden luomisessa tarvitaan ennakkoluulotonta asennetta ja kaikkia toimijoita – kunnallista, yritystoimintaa ja yhdistyksiä.

Mutta se tosiasia, että olemme eurokriisin huonon hoidon ja valtiomme holtittoman velkaantumisen kautta joutumassa tilanteeseen, jossa laman elvytysvara on jo syöty, on täysin viiden viimeisen vuoden aikana harjoitetun yksisilmäisen politiikan syytä. Siitä voit kiittää hallitusvallassa olleita Keskustapuoluetta, Kokoomusta, SDP:a ja näiden pienempiä takiaispuolueita. Vain äänestämällä perussuomalaisia saat viestitettyä tyytymättömyytesi tuolle politiikalle. Samalla varmistat sen, että rahamme ja muutkin resurssimme jatkossa käytetään mieluummin lastemme koulutukseen, sairaidemme kuntouttamiseen ja vanhuksistamme huolehtimiseen. Se toinen vaihtoehto on tietysti eurooppalaisten pankkiirien hyvinvoinnista huolehtiminen ja maailman pelastaminen jostain sellaisesta, joka sitä ei edes uhkaa.

Ai pelastetaan kaikki luomalla superkuntia? Valitettavasti se ratkaisumalli ei millään ehdi ensi vuodeksi eikä pariksi seuraaviksikaan. Kuntauudistus voi olla paremmin suunniteltuna ratkaisu 2020-luvulle, mutta lähivuosien rahoitusvajeita se ei kunnissa hoida.

Avainsanat: talous


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini